Reviews (sorry, in Finnish only)
Paper Mill Town EP review at desibeli.net:
"Avaran kantrahtavalla rock-otteella niin Neil Youngin kuin Tom Pettynkin jalanjäljillä asteleva yhtye on toiminut vasta muutaman vuoden mutta kuulostaa jo tällä yhden vuorokauden sisään nauhoitetulla EP:llään ajattomassa mielessä vanhalta – tunnelma on melankolinen ja kaartavan avara, soundillisten ratkaisujen ollessa tarkoituksella luomu-orgaanisia. Rouheampi ja maanläheisesti karhea ote toimiikin tällaiseen ilmaisuun mainiosti eikä yhtye hetkeäkään kuulosta miltään aloittelevalta demobändiltä."
Paper Mill Town EP review at www.stalkermusic.com:
"Lost Captainsin musiikki kuulostaa hieman tasapaksulta kokonaisuudelta, vaikkakin se erottuu omanlaisella, hieman vanhanaikaisella soundillansa nykypäivän rockyhtyeistä. Yhtyeen musiikissa on tietynlainen rauhallisuus kokoajan läsnä, mikä tekee siitä melko vaivatonta kuultavaa. Sävellykset eivät kuitenkaan ole sitä mieleenjäävintä luokkaa, joten valitettavan nopeasti ne myös unohtuvat. Mielenkiintoinen, hieman erilainen esitys kuitenkin."
Paper Mill Town EP review at www.soundi.fi:
"Lost Captains on vuonna 2008 perustettu oululainen nelikko, jonka musiikilliset juuret ovat syvällä Amerikan maaperällä. Esikuvinaan sakki pitää muiden muassa Tom Pettya, The Waterboysia ja Ryan Adamsia. On selvää, ettei ensidemolla ylletä vielä läheskään esikuvien tasolle. Soitto kompuroi välillä melkoisestikin, mutta paikoin yhtye väläyttää kuitenkin sellaisia harvinaislaatuisia hyveitä, joita kuulisi mielellään enemmänkin. Pakottomuus, ilmavuus ja sormista lähtevä dynamiikka kun ovat nykyisin katoavaa kansanperinnettä. Perinnetietoisuudesta ja –uskollisuudesta huolimatta Lost Captainsin lauluilta odottaisi enemmän tarttuvuutta ja omakohtaista näkemystä. Butterflyn yllättävä, progressiivinen välike ei ole vielä aivan sellainen, vaan pikemminkin epäsopiva kuriositeetti. Dead Soul Grooven verkkainen synnintunnustus toimii huomattavasti paremmin. Lost Captainin soisi jatkossa panostavan laulunkirjoituksessa erityisesti muistettaviin laulumelodioihin."
Paper Mill Town EP review at www.vertigo.cd:
"Mikäpä olisi parempi aihe muistella katoavaa Suomea kuin paperitehdasnostalgia! Oululainen Lost Captains tekee tätä tyylillä altsukantrihenkisellä EP:llään. Bändi ammentaa muun muassa Neil Youngin ja Tom Pettyn laareista ja soitto on mukavan mureaa ja soundit tyylin mukaiset. Hienoa, että kaikkea musiikkia ei pilata teennäisillä ”tämän päivän soundeilla”. Nopeasti purkkiin äänitetty EP on soiton puolesta yllättävänkin valmiin kuuloista, mutta pientä biisikynän teroitusta bändi kaipaisi. Nyt hyvät aihiot jäävät vähän puolitiehen eikä mikään EP:n biiseistä lähde oikein lentoon."